Jäsenkirjeitä 05.04.2021 *****

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 2021

Pyhtäällä 05.04.2021

Hyvät sukulaiset, kun Teille vuosi sitten jäsentiedotteen viimeksi kirjoitin elimme Corona pandemian alkuvaiheita suomessa ja silloin emme vielä osanneet aavistaa minne ja mihin kaikkeen tämä silloin alkuvaiheissaan oleva kurimus loppujen lopuksi saattaa meidät viedä tulevan ajanjakson aikana – no tänään meillä on asiasta jo parempi tuntuma, mutta loppua ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä.

Tämä kulunut ajanjakso on ollut hiljaiseloa myös sukuyhdistyksen toiminnassa kuten monen muunkin yhdistyksen toiminnoissa olette huomanneet.

Ei olla liiemmalti pidetty yhdistysten kokouksia ja jos niitä sitten on pidetty ny ovat olleet sellaisia hiljaisia kokouksia ja niitäkin on siirretty tarpeen mukaan sopiviin ajankohtiin ja sellaisiin paikkoihin, että on pystytty varmantamaa riittävän suuret välimatkat naapuriin on kuitenkin olu sillai huutoetäisyyden tuntumassa kokouskaveriin.

Meillähän oli tarkoitus olla normaali nelivuotiskauden sukukokous-  ja sukujuhla, mutta sellaisella hiljaisella hyminällä tarkemmin määrittelemättä missä muodossa ja missä tuo tapaaminen sitten heinäkuun viimeisessä viikonvaihteessa vietetään niin olkoon kuitenkin nyt päätetty, että kokous- ja juhla vietetään vasta vuonna 2023 jolloin tulee kuluneeksi 25-vuotta Ojansivun sukuyhdistys ry:n perustamisesta ja näin ollen voitaneen samalla viettää jälleen sukuyhdistyksen juhlavuotta.

Tässä jäisi toivottavasti vielä sopivasti aikaa Coronakauden päättymisen jälkeen – mikäli se sitten jo silloin on sopivasti päättynyt tai edes hieman laantunut näistä huippihetkistä.

Tämä heitän Teille jäsenistö mietittäväksi josko näin tekisimme ja tulevan kokouksen ja juhlan tosiaan viettäisimme vasta kahden vuoden päästä silloin toivottavasti terveemällä pohjalla.

Sukututkimuksen puolelta on Teille sen verran lisää kerrottavaa, että Mathias Starckvik:n sukujuuret menevät Hämeenkyröön (Kyröön) Ja hän on oppinut mies hän on käynyt opiskelemassa Porin Triviaalikoulussa josta sitten valmistuttuaan pääsi ”Kruunun” leipiin Karkun ja ylä-Satakunnan veronkantokirjuriksi.

Haluan Teille lopuksi toivottaa hallussa olevaa Corona-aikaa, hyvää pääsiäisen loppua, vapuksi ehkä jo pientä hulinaa ja juhannuksena on jo sitten toivottavasti kesä parhaimmillaan.

Coronakurimus terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

 

==============================================

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 2021

Pyhtäällä 10.04.2020

Elämme vaikeata aikaa jokainen – niin myös Ojansivun sukuyhdistys ry joka vallitsevassa tilanteessa joutuu siirtämään valtuuskunnan kokouksen tuonnemmaksi – ajankohtaan jota emme tässä hetkessä voi vielä vahvistaa.

Voimme vain hartaasti toivoa, että tästä tilanteesta selviämme mahdollisimman pienin vaurioin tulevaan niin henkisesti kun ruumiillisestikin, mutta mehän olemme sitkeää sukujuurta kyllä me tämän kurjimuksenkin kestämme.

Pääsiäisen  on parhaillaan menossa,  olemme hyvää vauhtia etenemässä kevättä kohti ja sittenhän onkin jo kesä kukkeimmillaan jolloin varmaakin olemme jo tämän koroviruksenkin ainakin suuremmalta osin selättänyt.

Tämän jälkeen tulevaisuus luo omat haasteensa kaikkeen toimintaan, niin myös oman sukuyhdistyksemme toimintaa – toimintaan johon toivottavasti hallituksella on jotain ”kivaa” uutta keksittynä, sillä eihän tässä ole aikaa  kuin noin  kaksi vuosi seuraavaan sukujuhlaan – sukujuhlaa jonka valmistelua on syytä alkaa valmistelemaan.

Vietetään nyt tämä pääsiäinen koronan takia hiljaiselossa ja sen jälkeen varmaakin pääsemme tavalla tai toiselle puuhaamaan jo seuraavaa sukujuhlaa kaikkinen niine kuvioneen mitä siihen juhlaan ja sukutapaamiseen liittyykään.

Lopuksi haluan toivottaa tervetulleiksi sukuun avioliiton kautta liittyneet puolisot ja syntyneet lapset jotka osaltaan varmaakin ovat tuomassa uutta nuorekasta toimintaa sukuyhdistykseen.

Hyvää pääsiäistä ja kevään odotusta Teille kaikille.

Terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

==================================================================

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 2 2019

Pyhtäällä 08.12.2019

Olemme juuri viettäneet 102 Itsenäisyyspäivää ja Jouluaika on jo tuossa oven takana lasten odotuksin ja siitä vain hetki niin toivottavasti Onnellinen Uusi Vuosi 2020 on meillä käsillä uusine haasteineen ja toivomuksineen.

Myös sukuyhdistystoiminnassa on aina jokaiselle uudelle vuodelle haasteita ja toivomuksia, niin myös meidän omalle Ojansivun sukuyhdistykselle jolla jälleen uuden vuoden alkaessa on uuden aikakauden haasteet ja toiveet edessään.

Miten vastata uuden vuoden tuomiin haasteisiin ja ja ennen kaikkea jäsenistön toiminnan tuottamiin toiveisiin ja sitä kautta kasvaviin haasteisiin meidän tulee miettiä tulevaisuutta myös pidempään kuin vain yhden valtuustokauden ajanjakson verran.

Siksi seuraavassa valtuuskunnan kokouksessa tulee toimintaa linjata jo useammalle kaudelle eteenpäin ja siinä samalla ajatella myös sitä tosiasiaa, että moni meistä nyt mukana olevista on kenties jo oman osuutensa antanut ja uusien voimien on oltava osaltaan valmiit antamaan oma panoksensa toimintamme hyväksi.

Johtokunnan toivon alkavan aktiivisesti valmistelemaan tulevan kevään kokouksia uusin haastein valtuuskunnan käsiteltäväksi tuotavilla uusilla haasteilla joita sitten yhdessä voimme työstää ja lähteä toteuttamaan parhaaksi katsomallamme tavalla.

Hyvää Joulun ajan odotusta – Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020.

Terveisin

Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

===========================================================

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 2019

Pyhtäällä 25.08.2019

Jäsenten  aktiivisuus ja yhdessä tekeminen lisäävät hyvinvointia. Suomalainen sukuyhdistys- ja kotiseutuliike  on jo 125 vuotta ollut ajan hermolla ja tarjonnut jäsenilleen oivan mahdollisuuden itsensä ja omien kotikulmakuntiensa ja sukukunsa ja sukukuntansa ymmärtämiseen siksi niin Suomen Kotiseutuliitto kuin eri sukukuntien  sukuyhdistykset jatkavat kehittymistään vaikuttamistyötään yhteiskunnan  ja omien paikallisyhteisöjen kehittämiseksi.

Tämä alkuteksti olkoon avaus tälle sukuyhdistyksemme puheenjohtajalle avaus  tämän vuoden ensimmäiselle jäsenkirjeelle ja kaikenkaikkiaan ensimmäiselle kirjeelle Teille jäsenistö edellisen vuosikokouksen jälkeen jossa yhteen kokoontumisen yhteydessä  teimme määrättyjä päöätöksiä tulevaisuutta varten.

Ajatukset ja tehdyt päätökset kattavat hyvin sukujuhlan ja sukukokouksen hengen siitä mihin suuntaan olemme menossa ja mitä meidän valittujen pitää tehdä jäsenistön hyväksi, jotta pystymme olemaan sitä mihin meidän on seuraavaksi valtuuskuntakaudeksi valjastettu.

Olen näinä yli kahtena vuosikymmenenä pyrkinyt olemaan se sukukunnan henkilö johon silloin heinäkuussa 1998 tulin valituksi – Ojansivun sukuyhdistys ry:n puheenjohtajaksi ja tätä tehtävää olen pyrkinyt ainakin kohtuudella omasta mielestäni eteenpäin viemään ja omaa sukuyhdistystämme luotsaamaan tulevaisuutta kohti tuulista ja tuiverruksista huolimatta.

Vujodet ovat vierineet omaa rataansa ja kukin meistä osaltaan näiden vuosien myötä on vanhentunut – ei kuitenkaan ikääntynyt pois se meistä, sillä se henki jonka olemme sieltä Piimäsjärvien kannaksella olevan Ojansivu piertaneilta ammentaneet vie meitä Ojansivulaisia  eteenpäin kaikesta huolimatta.

Tämä edellinen olkoon avaus ajatuksilleni joita aika ajoin olen yön tunteina valvoessani miettinyt pitäisikö meidän avata sukuyhdistyksemme avoimeksi Ojansivu – Flinck – Marjamäki akselille, vaiko sittenkin käyttäen sitä Karkku – Kiikka akselia jota omissa sukututkimuksissani olen jo pidemmän aikaa käyttänyt – sillä todellisuudessa Ojansivun sukujuuret liikkuvat aika tarkalla jänteellä juuri tällä vyöhykkeellä.

No tämä jääköön jäsenistön harkinnan varaan – oma kantani kuitenkin on hieman laajempi kokonaisuus jolla emme Me kuitenkaan menetä mitään identiteetistämme vaan olemme sukukunnaltamme ja suvultamme entistä rikkaampaa sukukuntaa – sukukuntaa jolla on laajempi perspektiivi isompiin ympyröihin.

Moni miettii varmaankin, että minua alkaa jo ikä painamaan, mutta se ei pidä paikkansa vaikka minulle on tehty pian 30 leikkausta jalkoihin 19 kertaa viety munuainen 60 senttiä paksuasulta, maksasta yli kolmannes, sappi, seuraavaksi vaarassa on kaksi kylkiluuta, kurkusta otettu koepala ja kääyn vähintään 3 kuukauden välein kokovaralokuvassa jotta syövän tilanne selviää juuri sillä hetkellä.

No nuo edelliset olvat sivuseikkoja – tästä eteenpäin meidän Ojansivun sukuyhdistyksessä pitää vakavasti alkaa miettimään miten tästä eteenpäin – toivon yhteydenottoja myös Teitä jotka jotka tämän puheenjohtajan palstan luette ja olette niin sanotusti sukukunnan ulkopuolella, mutta  siitä jotain omaan sisikuntaanne kuitenkin  jotain kätkette siitä Ojansivun sukukunnan hengestä joka Teitä kaikkia kuitenkin on vienyt ja edelleen vie eteenpäin.

Terveisin

Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

 

===========================================================

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 8 2018

Pyhtäällä 06.08.2018

Ojansivun sukuyhdistys kokoontui sunnuntaina 29.07.2018 sukujuhlaan ja sukutapaamiseen Sastamalan Lantula Talolle.

Paikalle kerääntyi 40 henkeä aikuisia ja joukko nuorempaa sukupolvea edustamaan suvun eri haaroja.

Juhla alkoi useamman osallistujan kohdalta jumalanpalvelukseen osallistumisella ja sen jälkeen Salokunnan hautausmaalla suoritettuun kukkien laskuun siellä lepäävien omaisten haudoille.

Tämän jälkeen siirryttiin sitten juhlapaikan tiloihin jossa tervetulotoivotusten jälkeen päästiin nauttimaan maittavaa ateriaa jonka emännät olivat esille loihtineet.

Varsinaisen kokouksen aluksi sytytettiin kynttilä ja vietettiin hiljainen hetki edellisen kauden aikana poisnukkuneiden omaisten muistoksi.

Tämän jälkeen sukuyhdistyksen puheenjohtaja luovutti  Kauno Ojansivulle Tasavallan Presidentin viime itsenäisyyspäivänä myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun Ansiomitalin kultaisin ristein.

Koska kyseessä oli 20-vuotis juhlakokous sukuyhdistyksen puheenjohtaja muisti niitä montaa sukuyhdistyksen aktiivia jotka jopa näiden parin kuluneen parin vuosikymmenen aikana ovat arvokasta pyyteetöntä työtä sukuyhdistyksen eteen tehneet.

Sukukokouksen yhteydessä päätettiin edellinen toimintakausi hyväksymällä kuluneen kauden toimintakertomus ja tilinpäätös esitetyssä muodossa.

Sukukokous hyväksyi myös tulevan toimintakauden toimintasuunnitelman ja talousarvion esitetyssä muodossa samalla antaen myös valtuuskunnalle suuntaviivat uuden toimintakauden ohjeistukseksi ja toimenpiteiksi.

Käytiin keskustelua jäsenmaksun suuruudesta ja keskustelun lopuksi päätettiin pitäytyä edelleen samansuuruisissa maksuissa mitä ne jo edellisellä kaudella olivat.

Käytiin keskustelua myös edelleen mahdollisuudesta toteuttaa sukukirja ja puheenjohtaja toi jälleen tässä yhteydessä esiin sen tosiasian, että yksin hän sitä ei pysty toteuttamaan, sillä jo sukutaulujen tarkistaminen ja oikeellisuuden varmistaminen tämän hetkisillä tiedoilla ei välttämättä onnistu.

Valtuuskuntaan valittiin Tarmo Hoilijoki Sastamalasta, Esa Joutsen Sastamalasta, Hannu Mäkelä Sastamalasta, Kauno Ojansivu Sastamalasta, ja Harri Saarinen Tampereelta   vanhoina jäseninä jatkamaan onnistunutta työtään sukuyhdistyksen hyväksi.

Uutena jäsenenä valtuuskuntaa valittiin nuorempaa polvea edustava Heli Hoilijoki Helsingistä ja sukuyhdistyksen puheenjohtajana jatkavaksi valittiin edelleen Raino Ojansivu Pyhtäältä.

Valtuuskunnan varajäseniksi valittiin Janina Alamäki Kokemäeltä, Teresa Haukkala Tampereelta, Elina Hoilijoki Tampereelta, Markus Mäkelä Helsingistä, Tuomas Reku Sastamalasta, (Hän toimii myös sukuyhdistyksen, valtuuskunnan ja johtokunnan sihteerinä) ja Eila Wallin Kokemäeltä.

Valittu valtuuskunta valitsi järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajaksi Kauno Ojansivun.

Johtokunnan jäseniksi valtuuskunta valitsi Mirja Hoilijoki Sastamala, Tapani Hoilijoki Sastamala, Anneli Järvensivu Vesilahti, Kaarina Ojansivu Sastamala, ja Eila Wallin Kokemäki.

Kokous ja sukujuhla päättyi kotiinlähdön haikeuteen puheenjohtajan esittämien kiitosten kera onnistuneesta sukutapaamisesta

==============================================

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 7 2018

Pyhtäällä 19.07.2018

Tänään torstaina on sitten enään runsas viikko sukutapaamiseen ja viimeisten ilmoittautumisten aika alkaa olla loppusuralla jos ei jo melkein ohitse, mutta ilmoittautua kannattaa vielä jotta tarjoilupuoli saadaan vastaamaan osanottajamäärää kiitettävällä tavalla.

Edelleen tervetuloa viettämään iloista sukutapaamishetkeä vanhaan tuttuun paikkaan niille jotka jo aikaisemminkin mukana ovat olleet ja ennen kaikkea Teille uusille kasvoille jotka olette tulossa ensimmäistä kertaa tähän sukujuhlaan.

 

             Kuvahaun tulos haulle Lantula talo

Täällä tavataan sunnuntaina 29.07.2018 puolen päivän tietämiin (tarkempi ohjelma toisaalla kotisivuillamme)

Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

=======================================================================

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 6 2018

Pyhtäällä 12.07.2018

Vain kaksi viikkoa ja kaksi päivää aikaa sukuyhdistyksemme sukutapaamiseen, sukujuhlaan ja sukukokoukseen jolloin taasen tapaamme suurella joukolla sukulaisia Sastamalan Lantula Talolla iloisessa sukutapaamisessa menneitä muistellen ja tulevaisuutgta suunnitellen.

Te jotka ette vielä ole ilmoittautuneet toivottavasti teette sen mahdollisimman nopeasti jotta meille järjestäjille jää vielä hetki aikaa järjestelyiden loppusilaukseen tarjoilujen ja mahdollisten ohjelmamuutosten osalta.

Sukutapaamisiin.

Ojansivun suk,uyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja
0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

========================================================================

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 5 2018

Pyhtäällä 24.06.2018

On jälleen kulunut kuukausi ja sukujuhla on entistä lähempänä toteutumista ja järjestelijät toivovat ilmoittautumisia, jotta tilaisuuden järjestelyt saadaan hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla asiallisesta päätökseen myös osallistujia ajatellen:

Ilmoittautuminen juhlaa joko puhelimitse 0400 854 146 (Raino Ojansivu) tai sähköpostilla: raino.ojansivu@kymp.net
Myös yhdistyksen kotisivujen kautta voi ilmoittautua. Hakukoneelle kirjoitetaan Ojansivun sukuyhdistys, mistä aukeaa yhdistyksen omat sivut. Lomake: Ilmoittautuminen sukujuhlaan.

Osallistumismaksu aikuisilta 15,00 € ja 5 – 12 vuotiailta lapsilta 8,00 € ja alle 5 vuotiaat ilmaiseksi. (Yhdistys kompensoi osaltaan tarjoilujen hintaa).
Maksut tulee suorittaa sukuyhdistyksen tilille 30.06.2018 mennessä.

Viestiosaan merkitään sukujuhla ja osallistujien nimet.
Mikäli noudatatte erityisruokavaliota pyydämme ilmoittamaan siitä etukäteen 050 582 7919.

Toivotamme kaikki suvun jäsenet tervetulleeksi yhteiseen sukutapaamiseen.

Nyt sitten vain ilmoittautumaan.

Ojansivun sukuyhdistys ry.
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

=======================================================================

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 4 2018

Pyhtäällä 29.05.2018

Siihen on sitten kaksi kuukautta jolloin tapaamme viidennen kerran Ojansivun sukuyhdistyksen sukujuhlassa- ja kouksessa  Sastamalan Lantulassa Lantula Talolla.

Vatajantie 396  38220 Sastamala

Nyt tämän lyhyen ajan kuluessa on aika ilmoittautua ennakkoon, että osaamme varautua tarjoilujen osalta jokaista vierasta muistaen.

Toivottavasti saamme tapahtumasta ikimuistoisen kokemuksen siirrettäväksi tuleville polville, jotta heillä olisi jonkinlainen aavistus siitä mitä joskus aikoinaan sukukunta yhteistapahtumissa toimi.

Ojansivun sukuyhdistys ry.
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

==========================================================

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 3 2018

Pyhtäällä 27.04.2018

Se olisi sitten kolme kuukautta ja muutama tunti siihen hetkeen jolloin on sukujuhlam- ja kokouksen aika – aika jolloin suku kokoontuu Sastamalaan Lantula Talolle viettämään sunnuntain iloista tapaamishetkeän sukulaisten keskuudessa.

Edellisestä tapaamisesta on kulunut neljä vuotta ja vuosien aikana on jälleen tapahtunut paljon asioita ja niitä on hyvä sitten muistella ja kertoa toisille sukulaisille tapaamisen yhteydessä.

Olen sukusivuille oikeaan ohlelmapalkkiin liittänyt pienen kyselyn siitä oletko tulossa heinäkuun lopulla sukujuhlaan.

Kyselyssä on muutama ennakkovaihtoehto ja klikkaamalla itselle oikeaa vaihtoehtoa saamme jonkinasteisen kuvan siitä jo näin ennakkoon miten paljon meitä paikalle olisikaan kokoontumassa.

Kysely on suuntaa antava ja tarkempi kysely tulee siinä vaiheessa, kun pääsemme myös ilmoittamaan ohjelmasta ja erillisestä korvauksesta ruokailun suhteen.

Nyt sitten vain ennakoimaan kesän hktistä tapaamista ja viimeistään nyt varaamaan kalenteriin aika tapahtumalle.

Ojansivun sukuyhdistys ry.

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

 

=========================================================

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 3 2018

Pyhtäällä 30.03.2018

Sukujuhlaa odotellessa!

Tänään olemme entistäkin lähempänä tulevaa Ojansivun suvun sukujuhlaa ja sukuyh-distyksen sukukokousta, sekä tässä kokouksessa tehtäviä valintoja henkilöistä valtuus-kuntaa seuraaviksi neljäksi vuodeksi ja ennenkaikkea toiminnan linjaamiseen liittyviin päätöksiin – miten tästä jatkamme suraavat vuodet eteenpäin ja millaisten henkilöiden vetämänä tätä toimintaa eteenpäin viedään.

Nämä tulevat henkilövalinnat ja toiminnan linjaukset ovat tärkeitä ja niitä kannattaa hieman ennen kokousta tarkemmin pohtia jotta tulevilla valinnoilla ja päätöksillä on mahdollisuus tulevaisuus varmistaa myös seuraaviksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Nuorten saaminen myös valtuuskunnan ja johtokunnan työskentelyyn on ensiarvoisen tärkeää, jtta heiltä saadaan se riittävä näkemys siihen – miten muutkin nuoret saadaan enemmässä määrin jo nyt kiinnostumaan niistä sukututkimukseen liittyvistä asioista jotka sitten joskus myöhemmällä iällä vasta tulee mielenkinnon kohteeksi – silloin on kuitenkin jo moni sellainen läheinen pois jolta asioita voisi tarkistaa tämän tiedän jo myös omalta kohdaltani.

Moni varmaan nyt kysyy – miksi kannan huolta tulevista ajoista tällaisen toiminnan osalta joka monen mielestä on vähemmän kiinnostavaa asiaa mikä tähän päivään on kuulemme kuuluva – voin vakuuttaa Teille kaikille, että aina jokaiselle sekin aika tulee jolloin oma identiteetti ja suku sen myötä alkaa entistä enemmän kiinnostamaan.

Tässä on vielä sukujuhlaan- ja sukukokoukseen vielä neljä kuukautta ja valtuuskunnan kokoukseen kuukauden päivät jonka kokouksen yhteydessä olisi hyvä päästä tekemään sukukokousta varten tarvittavia linjauksia jtta jatkuvuus on turvattu.

Toivon jäsenistöltä yhteydenottoja tulevaa sukujuhlaa- ja sukukokousta varten, jotta saamme sukujuhlasta onnistuneen tapahtuman näyttääksemme alueen muille samaa toimintaa vetäville yhdistyksille ja heidän toimijoilleen, että lama joka aina jossakin vaiheessa saattaa iskeä on aktiiivisuudella saatavissa uuteen nousuun niin, että taas kerran toimintamme keikkuu aallon harjalla.

Pääsiäinen ja mämmi on tällä hetkellä ajankohtainen asia ja hetki aikaa hiljentymiseen pääsiäisen sanoman hengessä vappua, mittumaaria ja sukujuhlaa odotellessa.

Terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
Puheenjohtaja
0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

==========================================================

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 2 2018

Pyhtäällä 09.02.2018

Totuuden hetki?

Olemmeko nyt kaksi vuosikymmentä kestäneessä sukukunnan yhteiselossa tulleet siihen tilanteeseen, että vuosia sukua yhteydessä toisiinsa pitänyt toiminta pitää purkaa ja lopettaa Ojansivun sukuyhdistys ry ”tarpeettomana – aikansa eläneenä?”

Edellä oleva kysymys kulminoituu saamaani sähköpostiin joka sisälsi seuraavan viestin:

”Ehdotin viime keväänä valtuuskunnalle, että seuraava sukukokous päättäisi sukuyhdistyksen lopettamisesta.  Aion toistaa ehdotukseni.”

Mikäli yllä olevaa saamaani sähköpostiviestin lauseeseen kulminoituu tämä kulunut 20 vuottaa niin tuntuu, että se työpanos joka monen henkilön osalta sukuyhtenäisyyden eteen vuosien saatossa on tehty valuu eittämättä hukkaa ja sitäkään vähää joka tähän menessä on ”pelastettu” jälkipolville säilytettäväksi jää unholaan historian hämärään sinne viimein kadotakseen.

Tämä alku olkoon ”HÄTÄHUUTO” jonka kohdistean Teille jokaiselle henkilökohtaisesti kysymyksellä varustettuna:

Onko tosiaan niin, että emme saa enää koottua voimaa yhteiseen kanssakäymiseen suvun keskeisessä yhteydenpidossa ja siis onko ainut oikea ratkaisu tuohon viestiin jonka sähköostitse sain ”LOPETETAAN?”

Ojansivun sukuun kuuluvia on huomattavasti enemmän ulkopuolella tämän hetken varsinaisesta toiminnasta kuin mitä toimintaan osallistuu toimien tai jäsenenä ollen yhteisössämme.

On myös tosiasia, että ojansivun suku on myös paljon enemmän kuin vain Karkun Piimäsjärvenmaan kannaksella syntymäkotiaan pitäneet Ojansivulaiset.

Sukututkimusta tehdessäni olen Ojansivun suvun kantaisiä- ja äitejä haravoidessani päässyt tutustumaan useampaan kymmeneen ”serkkuun” suoraan sinistä ”aatelisverilinjaa” noudattaen ja näiden henkilöiden kanssakäyminen on minulle ollut erittäin hedelmällistä.

On myös ajateltava sitä mahdollisuutta, että tällä kohtaa, kun kuitenkin asiasta tulemme jossakin muodossa keskustelemaan avaamme yhteydet tähän suuntaan sillä ojansivujahan me kuitenkin – Hekin kuten Tekin  ovat.

Nämä ajatukset esitän Teille kaikille sellaisille henkilöille jotka näillä kotisivuillamme käytte – miettikää asiaa ja olkaa yhteydessä.

Olen avoin kaikelle tähän sukuyhdistysasiaan liittyvään yhteydenpitoon.

Raino Ojansivu
0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

Kevään odotusta tässä samalla parantelen syöpäleikkauksen haavoja, mutta kyllä se päivä vielä paistaa Karkun Piimäsjärvien kannaksella niin kuin se paistoi kannaksellakin.

Ojansivun sukuyhdistys ry
Raino Ojansivu
puheenjohtaja

=======================================================

 

 

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 2018

Pyhtäällä 18.01.2018

Puoli vuotta, viikko ja sitten onkin jo aika juhlia sukuyhdistyksemme 20-vuotista taivalta – tämä matka jonka näiden kahden vuosikymmenen aikana olemme yhdessä uudeistuneen jälleentapaamisen merkeissä kulkeneet on meitä opettanut tunnistamaan omat syntyjuurensa entistäkin paremmin näin ainakin itse asian näen.

Mitä sitten todella näiden vuosien aikana kukin olemme oppineen omista juuristaan riippuu ihan siitä miten kukin on jaksanut asiaan suhtautua ja juuriaan tutkia – minä ainakin olen päässyt hyvinkin syvälle siihen vuosisatojen virtaan josta olen sitten pystynyt ammentamaan omaa sukupolvien takaista taustaani.

Sukutapaamiset ja niiden yhteydessä aika ajoin pidettävät sukujuhlat ovat osaltaan kasvattamassa sitä suvun vuositakaista perimää jota sitten nuoremalle polvelle olemme siirtämässä eteenpäin vietäväksi edelleen seuraaville polville ja näin se vuosisatainen perinne siirtyy jälleen eteenpäin.

Aikoinaan tämä sukujen perintä siirtyi puheissa lauluissa ja teoissa eteenpäin – tänään tämän perinteen siirtämien eteenpäin on tänä tietokoneaikana ehkä helpompaa ainakin tallentamisen osalta, mutta kuitenkin suusanallisen perimän siirtäminen on kuitenkin monasti se vielä tärkeämpi muoto jota kannattaa myös ahkerasti siirtää eteeenpäin sukulaisten kanssakäymisen yhteydessä.

Tosiaan puolen vuoden jälkeen on jälleen se hetki jolloin sukukunta neljän vuoden jälkeen kokoontuu yhteiseen tapaamiseen ja juhlaa nauttimaan sukulaisten seurasta ja miettimään miten sukukunnan yhtenäisyyttä ja sukuperinnettä voidaan edelleen saada entistä enemmän sellaiseen muotoon joka kiinnostaisi myös nuorempaa polvea nyt ja tulevaisuudessa, sillä nuorissahan on myös tämän sukuyhteistyön tulevaisuus.

Toisaalla näillä sukuyhdistyksen kotisivuilla on lomake jolla jokainen sukulainen voi esittää toiveita ja ajatuksia siitä mitä ja miten sukujuhlaa parhaalla mahdollisella tavalla voitaisiin kehittää entistä sukuystävällisempään suuntaan mahdollisuuksien suomissa rajoissa.

Pian varmaankin saamme johtokunnan hahmottelemat tapaamisen ensiaskeleet joiden  mukaan sitten kokonaisuutta enemmässä määrin aletaan toteuttamaan ja siksi hyvät vinkit olisivatkin jo tässä vaiheessa otollisia jotta toteuttaminen juhlaa voisi alkaa täysin voimin.

Hyvää talvikautta ja kevättä odotellen sukutapaamisen valmistautuen.

Ojansivun sukuyhdistys ry
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

===================================================================

 

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 3 2017

Pyhtäällä 08.12.2017

Tämä kolmas jäsenkirje tänä vuonna on paras aloittaa Valtuuskuntamme varapuheenjohtajan Kauno Uolevi Ojansivun onnitteluilla hänen Tasavallan Presidentin myöntämän  Suomen Valkoisen Ruusun  ensimmäisen luokan mitalista  kultaisin ristein (SVR M 1 kr).

Mitali on myönnetty myönnetty hänelle ansioista niin yrittäjänä kuin myös 20 vuoden työrupeamasta oman sukuyhdistyksemme hyväksi.

Huomionosoituksen tulemme hänelle luovuttamaan sukujuhlamme yhteydessä heinäkuussa Lantula Talolla.

Seuraavt kuvat kertokoon sitten siitä huomionosoituksesta joka nyt 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspävänä osui allekirjoittaneen kohdalle.

Tilannekuva Itsenäisyyspäivän vastaanotolla 06.12.2017 Presidentintin linnan kirjastossa
etualalla: Teresa Haukkala (Ojansivu), minä ja Hiski Haukkala. Kuva: TPK Matti Porre

Nyt nämä juhlat on juhlittu ja voimme hyvillä mielin alkaa valmistautumaan Joulun viettoon ja vastaanottamaan Uutta Vuotta 2018 jolloin on sitten jälleen juhlan aika, kun pääsemme juhlistamaan sukuyhdistyksemme 20-vuotis juhlataivalta.

Juhlavalmisteluiden aika on hyvä aloittaa riittävän hyvissä ajoin, koska juhliin ei enään ole kuin noin puoli vuotta ja aika kuluu yllättävänkin nopeasti – ainakin näin vanhasta miehestä tuntuu siltä.

Itse ajattelin juhlaan paneutua hieman tarmokkaammin sen jälkeen, kun olen jälleen kerran käynyt leikkauspöylällä tarkistuttamassa vieläkö mahaan jää jotain keikkauksen jälkeen.

Näillä ajatuksilla kohti tulevaa juhlavuotta.

Rauhaisaa Joulun odostusaikaa – Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2018.

Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja
0400 854 146

 

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 2 2017

Pyhtäällä 30.07.2017

Tänään 30 päivänä heinäkuuta a.d. 2017 on päivä jolloin ei ole enään vuottakaan siihen, jolloin seuraavan kerran Ojansivun sukuyhdistys kokoontuu sukujuhlaansa ja sukukokoukseen viettämään yhteistä hetkeä muistojen ja muisteluiden parissa Sastamalan Lantulatalolla.

Edellisestä kokoontumisesta on silloin kulunut olympiadi siis 4 vuotta joka on sukukokousten viettojen ja kokousten määräajaksi aikanaan kaksi vuosikymmentä sitten perustavassa kokouksessa määritelty.

Tulee kuluneeksi kaksikymmentävuotta siitä jolloin sukuyhdistystoiminnan virallistimme perustamalla Ojansivun sukuyhdistys ry:n vaalimaan Ojansivun sukukunnan perintöä ja keräämään aineistoa edelleen tuleville sukupolville siirrettäväksi.

Vuosien saatossa sukututkimus on saanut uusia ulottuvuuksia ja näin Ojansivun sukukunta on löytänyt monia uusia ulottuvuuksia eri tahoille joskin vielä on myös monia erillisiä tutkimattomia polkuja joita ei vie,lä ole riittävän paljon pystytty tutkimaan.

Otalta kohdaltani suurin haaste on edelleen olemassa enoni Paavo ”Paavali” Paul Marjamäen tai millä nimellä hän kulloinkin eri puolilla maailmaa asuessaan kulkikaan tarinan ja historian kerääminen vastaamaan sitä todellisuutta jonka hän eläessään koki.

Tämä on minun haasteeni ja uskon, että momella Teistä sukukuntaan kuuluvista on omat haasteet omien sukulaisten perintöä etsiessään maailman turiúilta ja toreilta – mutta muistakaa juurianne etsiessänne helpolla ei pidä antaa periksi, sillä tarina aukeaa vasta aktiivisen työn tuloksena.

Johtokunta on aloittanut työn onnistuneen sukujuhlan ja sukukokouksen aikaansaamiseksi vajaan vuoden päästä ja omalta osaltani tulen siihen myös oman panokseni tuomaan ainakin historian havinoiden myötä – sillä suvun tarina on tosissaan viimeisten noin neljän vuoden aikan muotoutunut yllättävänkin monivivahteiseksi kokonaisuudeksi jta kannattaa edelleen tutkia ja tuloksia kirjata muistiin.

Palaan asiaan hieman myöhemmin syksyllä tarkemmin – silloin kun juhlastakin on hieman enemmän tíetoa, mutta olkaa aktiiviasia ja ottakaa yhteyttä niin tutkitaan mitä voidaan tulevaisuuden eteen tehdä.

Vajaan vuoden päästä tavataan.

Ojansivun sukuyhdistys ry
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja
0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

 

 

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 2017

Pyhtäällä 15.06.2017

Olen saanut olla pian 20 vuotta etuoikeutetussa asemassa palvelemassa Teitä Ojansivun suvun jäseniä jotka olette osaltanne esi-isämme Herman Ojansivun ja hänen kahden vaimonsa lapsia lapsenlapsineen
ja niin edelleen – tämä on ollut hienoa, mutta haasteellista aikaa olla toteuttamassa silloin pian kaksi vuosikymmentä sitten Vuorelan pirtissä luomaamme ja hetken keskustelun jälkeen perustamaamme  Ojansivun  suvun omaa sukuyhdistystä.

Näiden kahden vuosikymmenen ajanjakson aikana on kehittynyt niin tekninen eteenpäin meno, kuin myös digisaatio joka osaltaan on ollut avaamassa uusia avarampia näköaloja myös sukuun ja sen tutkimiseen – ehkä tämä on ollut se portti ainakin minulle jolla olen pystynyt avartamaan näkemystäni oman sukukunnan syvyydestä ja laajuudesta.

Laajuudesta joka on tässä viimeistään  viimeisten kolmen vuoden aikana suorastaa ”räjähtänyt” tietoisuuteeni, kun olen päässyt syöttämään Geni sukututkimusohjelmaa yli 35.000 läheistä ja hieman kaukaisempaa sukulaista – sukulaista jotka ovat aivan samanlaisia Ojansivulaisia kuin mitä me Hermannin jälkeläisetkin, sillä meillä on edelleen lähialueella uudet Ojansivulaiset joilla on oma historiansa omine vaiheineen Suomen historiaan nivoutuen.

Ai miksi tämän jäsenkirjeen alkuun toin Teidän luettavaksenne tällaisia ”kaukaiseen” menneisyyteen littyviä historiallisia ajatuksia – no siksi, että suku ja sukulaisuus on asia joka laajenee sekä ”naimisen”, että myöskin edellisten esivanhempien tunnistatamisen – tunnustamisen kautta.

näiden kahden vuosikymmen ajanjakson ja sitä edeltäneen hieman hiljaisemman omaan sukuun tutustumisen aikana olen entistä enemmässä määrin alkanut ymmärtämään –  ehkä niin tosiaan sen tosiasian, että olemme ”menneisyyden” vankeja oman sukumme kanssa ja nyt viimeistään on aika katkoa kahleet ja päästä ”vapauteen”.

Tulevana kesänä (2018) kokoonnumme suvun ja sukuyhdistyksen kesken sukukokoukseen Sastamalan Lantulatalolle jo perinteeksi muodostuneesee paikkaan viettämään juhlallista tilaisuutta suvun jäsenten keskuudessa ilisen yhdessäolon merkeissä.

On kulunut kaksi vuosikymmentä näissä merkeissä sukuyhdistystoiminnoissa ja olisiko nyt aika raottaa ovea tulevaisuudelle se on Teidän nykyisten jäsenten ja Ojansivun sukukuntaan kuuluvien yhteinen päätös josta ainakin minun mielestäni olisi yhyvä keskustella oman Ojansivu sukuyhdistystoiminna tulevaisuuden turvaamisen varmistamiseksi ja entistä avarakatseisemmin kaikkien Ojansivulaisten saamiseksi ”viimeistään” nyt yhteisen tunnuksen” alle”.

Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja
0400 854 146
raino.ojansivu@kymp.net

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 4 2016

Pyhtäällä 22.12.2016

Alkaa olla lopuillaan taasen tämäkin vuosi ja viimeistään nyt on aika alkaa suunnittelemaan myös tulevan vuoden toimintojen kartoitusta ollokkin sitten kyseessä omien töiden tai eläkeläisharrastusten miettiminen, mutta mukaan on syytä ottaa myös oman sukuyhdistyksemme toiminta tulevaisuudessa ja ennen kaikkea toiminnan elvyttäminen ”uuteen lentoon”.

Omalta kohdaltani kulunut vuosi on kulunut tietenkin työn merkeissä, mutta pahasti työtoimintoja on päässyt häiritsemään tuo sukututkimustoiminta jonka parissa aikaa on tullut vietettyä erittäin runsas tuntimäärä ja onhan sitä niiden tuntien myötä jotain saatu aikaiseksikin koska olen tässä pian kolmen vuoden aikana Geni-ohjelmaan pystynyt syöttämään pian 31.000 nimeä ja siinä saumalla yhdistellyt eri sukuhaaroja erinäisiä huhansia kappaleita.

Oma sukukenttä on tämän tutkimustyön ansiota laajentunut tuntuvasti aina uusille ulottuvuuksille asti ja onkohan Suomessa enää yhtäkään kuntaa jonka alueella en olisi näissä puitteissa vieraillut näin tietokoneen avulla.

Kokonaisuutenaan Ojansivun sukukunta on entistä enemmässä määrin alkanut hahmottumaan minulla kokonaisvaltaisempaan suuntaan siten, että Karkku – Tyrvää – Kiikka akseli on se keskeinen alkulähde josta sitten maailma on lähtenyt ”avartumaan” monen eri sukupolven toimesta ja siinä yhtenä merkittävänä lenkkinä on olemassa Kiikan Herman Ojansivun siirtyminen perhekuntineen Karjalan kannakselle Kirvuun josta sitten sukuun saatiin mukaan karjalaista sukuperimään elävöittämää tätä hiljaisen sorttista ”länsimaista” elämänmuotoa.

No aikanaan sitten karjalasta jouduttiin palaamaan takaisin kotisuomeen ja osa pääsi palaamaan ihan synnyinsijoilleen asti, mutta osan matka pysähtyi uusille kotiseuduille ”runkotien varteen” Lahti – Forssa linjalle.

Nyt näitä ”matkalle jääneitä” sukulaisia kartoittaessani olen muutamien kanssa päässyt jopa yhteydenpidossa ainakin sähköpostiasteelle, mutta tiiviimpääkin yhteydenpitoa sukulaisuusasioissa toivoisin jotta tämä kasvava sukukunta voisi saadaa uusia ulottuvuuksia myös muussa mielessä kuin vain Geni ohjelman sivuilla.

Siksi toivonkin, että mikäli jotakuta sellaista joka yhteytensä tähän meidän Ojansivujen sukukuntaan näkee omaavansa voisi rohkeasti ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen niin pohdittaisiin niitä mahdollisuuksia joita yhteydenpidolla ja yhteistyöllä voitaisiin saavuttaa tässä sukuasiassa koska siinä on vielä paljon tutkimatonta tietoa jonka sitten yhteistyön kautta voisi siirtää tulevien sukupolvien käytettäväksi.

Kokonaisuutena on todettava tästä omasta kutkimuksestani, että mielenkiintoisia yhteyksiä jopa eri puolelle maailmaa olen päästyn saavuttamaan ja sieltä omalle toiminnalleni sukututkimusasioden parissa toimiessani seuraajia löytämään ja olen muutamia pystynyt jopa omilla tutkimuksillani avittamaan eteenpäin vai pitäisikö kutenkin sanoa taaksepäin.

Tämä edellä kirjoittamani asia on sellainen, että kirjoitusta asiasta varmaankin voisin jatkaa vaikkapa vielä huomiseen asti, mutta tuo oma kaksisormijärjestelmäni tässä kirjoituspuuhassa ei ole ihan kaiken nopeimpaa ja siksi olkoonpa tuo edellinen tuota yhteistyön alkuharavointia tulevaisuutta varten.

Toivottavasti mahdollisimman moni vielä ulkopuolinen Ojansivulainen löytää tätmän kirjoituksen ja saa siitä ajatuksen ottaa yhteyttä sukulaisuusasiassa.

Jälleen kerran peräänkuulutan HERMANNI-lehden tulevaisuutta ja siihen saatavien juttujen, kuvien ja kaikenlaisten muiden sukuyhdistystoimintaan liittyvien asioiden saamista myös muiden luettavaksi, sillä pienikin omaan sukulaisuuteen liittyvä asia on sellaista tietoutta joka kiinnostaa myös muitakin sukuun kuuluvia.

Näillä ajatuksilla haluan kiittää kuluneesta vuodesta samalla toivoen vilkkaampia aikoja, sillä runsaan vuoden päästä on jälleen sukuyhdistyksen sukutapaamien ja sukukokous jossa tullaan linjaamaan toimintoja ensin seuraaviksi neljäksi vuodeksi ja sitä myösen edelleen tuleville vuosille ja vuosikymmenille.

Hyvää Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017

pohjaksi 4

Ojansivun sukuyhdistys
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

========================================================================

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 3 2016

Pyhtäällä 03.08.2016

Viikkoa ennen mittumaaria aloitin ja tänään sain päätökseen hieman yli 7 viikon vuosittaisen työrupeaman kesäkaudella jota jo yli 16 vuotta olen tehnyt nimittäin Pyhtään seurakunnan suntion kesäloman sijaisuuden suorittamisen, joka aikanaan alkoi hieman vahingossa ja myös ehkä hieman ”humoristisessa” mielessä koska silloiselle kirkkoherralle sanoin, että on kaksi asiaa joita en tuurauksen aikana tule tekemään.

Nimittäin ilmoitin, että en soita, ekä laula mutta saarnan voin tarvittaessa pitää, no en ole soittanut enkä laulanut eikä ole vielä sitä saarnaakaan tarvinnut pitää, mutta tarvittaessa sekin olisi varmaankin onnistunut – ehkäpä.

Se siitä alkukevennyksestä varsinaiseen kirjeen aiheeseen runsaan vuoden päästä tulevaan sukujuhlaan ja sen aiheuttamiin toimenpiteisiin joita pikku hiljaa on syytä alkaa hieman vakavammin miettimään muidenkin kun vain valtuuston ja johtokunnan keskuudessa, sillä tulevan juhlan teemana tulee olla 20 vuotta aktiivista sukuyhdistystoimintaa korostavaa toiminta.

Edellisessä jäsenkirjeessä toivoin aktiivista yhdeyden pitoa tulevan juhlan tiimoilta ja olen yhden yhteydenoton saanutkin, mutta uskoakseni enempäänkin olisi ollut mahdollisuus – näin ainakin olen toivonut.

Sitten seuraava asia saammeko HERMANNI-lehden aikaiseksi jo viimein joululukemistoksi – muutamia juttuja on luvattu minulle toimittaa ja niitä tässä oottelen niin päästäisiin asiassa eteenpäin.

Jatketaan tässä kesäloma- ja kesäkutta eteenpäin ennen koulujen alkua ja porukallahan sukukunta voisi vaikka tulla tutustumaan 19-20 elokuuta Pyhtään saaristomarkkinoihin – tarvan ja kalan tuoksuiseen yleisötapahtumaan.

Terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

 

====================================================================


 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 2 2016

Pyhtäällä 29.05.2016

Pian on enää kaksi vuotta siihen jolloin sukuyhdistyksemme kokoontuu seuraavan kerran yhteen ja silloin onkin suuremman tapaamisen aika, sillä silloin pääsemme juhlistamaan sukuyhdistyksen 20- vuotista taivalta.

Sukuyhdistyksen johto- ja valtuuskunta pitivät vuosittaisen yhteiskokouksensa jokin aika sitten ja tekivät siellä omat linjauksensa tuluvan lähiajan toimista ennen sukutapaamista ja sukukokousta, josta tapahtumasta tultaneen saamaan oivallinen näyttö siitä mitä on sukuyhdistystoiminta ja sukulaisten kanssakäyminen parhaimmillaan.

Jäsenkunnalta ja sukulaisilta toivotaan kannanottoja ja mielipiteitä jo riittävän aikaisessa vaiheessa ennen juhlapäivän H-hetkeä siitä millaista yhteisolon hetkeä tältä juhlavuoden tapaamiselta odotetaan, jotta juhlaa ja tapaamista valmistelevat saisivat riittävästi aikaa valmisteluihin ja tietenkin tilaisuuden ohjelmarunkoa varten.

Olkaa siis aktiivisesti yhteydessä vaikkapa allekirjoittaneeseen omien vinkkien ja ehdotusten muodossa joita sitten voitaisiin kartoittaa tilaisuuden ohjelmaan mahdollisuukksien mukaan täydentämään ja elävöittämään tapahtuman antia.

Pian parin vuosikymmenen aikana erittäin  arvokasta työtä sukuyhdistyksemme eteen työtä tehneet henkilöt ovat ihme kyllä hieman vanhentuneet tänä aikana, mutta jos askel on alakanut lyhenemään on tahtia on pitänyt tihentää jotta saavutukset olisivat entisellä tasolla.

Edellä oleva huomautus siksi, että nuorempien voima ja aktiivisuus on se voimavara jota oma sukuyhdistyksemmekin tällä hetkellä toimintaansa tarvitsee – TE nuoremman polve sukulaiset ottakaa sukuasia omaksenne ja tulkaa mukaan toimimaan yhteisen asian pariin.

Niin – sukulaisuus ja omien juurien tunteminen ja ehkäpä myös tunnustaminen ei vielä tällä hetkellä ehkä ole se kovinkaan tärkeä asia juuri nyt, mutta aika kuluu kuin huomaamatta ja sitten sukuasian alettua enemmässä määrin kiinnostamaan ei ehkä enään olekkaan läheistä kenen puoleen olisi helppo kääntyä jotain sukuun liittyvää asiaa tarkistaakseen – ainakin minulle kävi näin

Kuten moni Teistä tietää olen sukututkimusta jo jonkin aikaa harrastanut siten, että lähimpää sukukuntaa kirjannut Sukujutut – ohjelmaan noin 1.000 sukulaisen osalta ja Geni sukuohjelmaan hieman laajemmalle levittäytyen pian 30.000 nimen verran.

No nämä kappalemäärät eivät vielä kerro mitään siitä työstä joka asiaan liittyy ja mitä sitten näiden nimien esiinsaamisen jälkeen on edessä sille tämän jälkeen on entistä enemmässä määrin mahdollisuus lähteä tarkastelemaan henkilöiden taustoja – kuka on tehnyt mitäkin – muuttanut paikkakuntaa ja taloa ehkäpä moneenkin kertaan ja siinä samalla on ”sukunimikin” vaihtunut talon mukaan ehkä useampaankin kertaan.

Sukututkimus on asia – harrastus joka vie mennessään ja sillä on vaara – ei kun siis tosiasia, että se alkaa häiritsemään jopa päivittäistä työntekoa.

Nuo äskeiset kirjoittamani kappaleet olkoon asian herättäjänä nuoremmille polville siksi, että edes himan olisivat jo nuoremmalla iällä kiinnostuneita omista juuristaan – apua on aina tarjolla ottamalla yhteyttä ensin omiin vanhempiin ja siitä piiriä laajentamalla toisiin sukulaisiin niin sieltä kyllä tietoa on saatavissa.

Hyvää kesää ja kesälomakautta sukulaisille ja muille tämän kirjoituksen lukijoille – itselläni olkaa noin kahdeksan viikon tiukka työrupeama tehden työtä sanan varsinaisessa merkityksessä ”haudan partaalla hoippuen” Pyhtään seurakunnan suntiona jo kuudennentoista kerran.

Nauttikaa kesästä ja lomasta.

Ojansivun sukuyhdistys ry.

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

____________________________________________________________________

RO Vaakuna


Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 – 2016

Pyhtäällä 23.01.2016

Olemme ohittaneet joulun ja uuden vuoden juhlakauden ja elääm ”reikäleipä ja härkäviikkojen” aikaa ennen alkavaa uutta pääsiäisen juhlajaksoa ja siinä samalla on odessä myös sukuyhdistyksen kokoukset niin johtokunnan- kuin myös valtuuskunnankin ja olemme kokousten tiimoilta jälleen kahden vuoden päässä seuraavasta sukujuhlasta, joka sitten onkin sukuyhdistyksemme 20-vuotisjuhla – juhla jonka juhlan teemaa pitää viimeistään nyt tulevassa valtuuskunnan kokouksessa aktiivisesti valmistelemaan.

Ojansivun sukuyhdistys ry on perusyksiköltään tässä muodossa jollaisena nyt esiintyy varsin pieni yhdistys, mutta Ojansivun sukukunta on tässä muutaman vuoden aikana sukututkimuksen myötä laajentunut tuntuvasti uusille ulottuvuuksille eri puolelle Suomea ja ulkomaita myöden kuten jo edellisessä jäsenkirjeessä asiaa esiin toin.

Ne suvun jäsenet jotka Kiikasta 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella kävivät karjalassa kääntymässä toivat sieltä sitten palatessaan moninaista karjalaisuutta muassaan tänne – niin tai kaipa minun pitää sanoa, että sinne länteen.

Näiltä visiitin karjalaan tehneiden jälkeläisiltä olisi meillä – näillä paikallisilla varmaankin paljon kokemuksia saatavissa pitämällä yhteyttä – siis pitänee sanoa tiivistämällä yhteyttä myös heihin päin sillä sukulaisuus on rikkautta jota pitää vaalia.

Joulu-HERMANNI jäi toteutumatta aineiston takia, koska yksistään 1 – 2 kirjoittajan aineiston perusteella ei lehteä kannata vielä lähteä toteuttamaan, siksi edelleen toivon aineistoa – josko sitten viimein juhannukseksi saataisiin luettavaa sukukunnan aiheista.

Laskiaista ja pulkkamäkeä odotellessa.

Ojansivun sukuyhdistys

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

__________________________________________________________________________

 RO Vaakuna

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 4 – 2015

Pyhtäällä 14.11.2015

Joulu lähestyy kovalla vauhdilla ja joulu-HERMANNI pitäisi… pitäisi… ilmestyä, mutta … mutta aineistosta on HUUTAVA pula ja siksi käännynkin Teidän puoleenne – josko sittenkin vielä sitä aineistoa saisin lehteä varten, mutta aineistolla on jo sitten tosiaan kiire mikäli lehti on vielä tarkoitus saada joululukemistoksi.

Aineistoa otan vastaan muiltakin Ojansivun sukukuntaan kuuluvilta kuin Hermannin jäkeläisiltä, sillä niiden yli 22.000 nimen joukossa jotka olen Geni –  sukuohjelmaan syöttänyt ja yhdistämisten kautta sukupuuta laajentaen eri Ojansivujen jukuhaaroja laajentaen ja jotka samaan sukukuntaan kuluvina ovat osaltaan sukukuntaan liittyneet sitä laajentaen.

Sukututkimus on niin mielenkiintoinen aihe, että se on jo osaltaan alkanut häiritsemään tyhöntekoa – siis pitäisiköhän se lopettaa vaiko ehkä ei sittenkään.

Mutta tosiaan – jos lehti halutaan niin nyt olisi kokea aika toimittaa sitä aineistoa ja erittäin mielenkiinnolla odotan saisinko tosiaan näiltä kaukaisemmilta ”Ojansivulta” aineistoa esimerkiksi siitä miltä tuntuu päätyään laajentamaan ”piiriään” hieman etäämällekin omasta pihapiiristä ja mitä mieleen tulee vaikkapa ”kansanvaelluksesta” Karjalaan tai vaikkapa ulkomaillekkin jonne poljon sukukunnasta muuttaneita on.

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Hyvää Rauhallista Joulun Odotusta.

Ojansivun sukuyhdistys
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

 =================================================

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 3 – 2015

Pyhtäällä 22.08.2015

Kesä on mennyt omalta kohdaltani ainakin työn merkeissä suntiona, mutta joku Teisä on varmaankin päässyt nauttimaan myös kesästä niin hieman huonomilla kuin myös kesäisillä ilmoilla.

Nyt on jälleen aika paneutua HERMANNI-lehti asiaan joka pitäisi saada jäsenistölle joululukemistoksi.

Nyt sitten vain kirjoittelemaan muistoja ja muita ajatuksia, sekä kertomaan ajankohtaisia tapahtumia, jotta lehteen saadaan jotain konkreettista päivän tietoakin.

Sukukuntamme on tässä runsaan vuoden aikana jonkin verran laajentunut, sillä esimerkiksi itse olen Geni-kantaan syöttänyt yli 19.000 nimeä jotka tavalla tai toisella sukukuntakantaan liittyvät.

Tässä tulevassa lehdessä olisikin oivallinen mahdollisuus niiden, jotka katsovat tähän laajempaan  Ojansivun sukukuntaan kuuluvansa kirjoittaa vaikkapa juttu siitä miten hen Ojansivun sukunimen itselleen omaksuvat ja miten muuten tuntevat sukukuntaan kuuluvansa.

Olen sukututkimusta tehdessäni löytänyt monia yllättäviäkin nimiä sukuun avioliittojen kautta kuuluvia henkilöitä, sillä alueena tällä hetkellä on Suomi laidasta laitaan ja maailmalla Yhdysvaltoja, Austraalia, ja indonesiaa myöden ja tietenkin Venäjä lähialueena aina Kamsatkan niemimaata myöten on tullut tutuksi.

Avoin toivomus siis Ojansivun sukuyhdistyksen sivuja lukeville kirjoittakaa juttua jostain mielestänne ajankohtaisesta tai mieltä askarruttavasta sukulaisuuteen liittyvästä asiasta lehdessä on kyllä tilaa.

Sukututkimuksessa se asia jota vielä muutama vuosi sitten pohdittiin nimittän missä määrin Kiikan ja lähialueen Ojansivut ovat tähän Karkun Piimäsjärvenmaan sukuun liittyviä henkilöitä niin on todettavissa, että suorat verisiteet on olemassa tälläkin akselilla kunnossa ja heidän ja muutamien muidenkin avioliittojen kautta vanha Karjalakin on jo hyvin kartalla sukulaisten muodossa mukana.

Hyvää pian alkavaa ruska-aikaa ja lähestyvää joulun aikaa odotellessa toivotan Teille kaikille sivuillamme vierailijoille hyvää kirjoitustäytteistä aikaa.

Terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry.

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

_________________________________________________

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 2 – 2015

Pyhtäällä 02.05.2015

Vappu oli ja meni ja siinä samalla Ojansivun sukuyhdistys ry:n Johtokunta ja valtuuskunta viettivät perinteiset keväälle kuuluvat kokouksensa:

Tällä kertaa kutsun olimme saaneet Marja ja Hannu Mäkelän kotiin Sastamalaa jonne saapuikin niin johtokunta kuin myöskin valtuuskunta ilahduttavan runsaslukuisasti paikalle.

Aluksi vietetyn kahvihetken jälkeen päästiinkin sitten jo valtuuskunnan kokouksessa asiaan, mutta sitä ennen oli johtokunta jo kerinnyt kokoontumaan käsittelemään niitä asioita joita se sitten valtuuskunnalle esitti päätettäväksi.

Valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi valittiin Kauno Ojansivu ja sihteeriksi Ruomas Reku.

Seuraavaksi käsiteltiin tilinpäätös ja toimintakertomus edelliseltä toimintakaudelta ja ne hyväksyttiin esitetyssä muodossa sellaisinaan ilman suurempia kommentteja.

Sukuyhdistyksen HERMANNI-lehdestä käytiin pitkä ja antoisa keskustelu ja lehti päätettiin toteuttaa mahdollisimman nopeasti jos vain saadaan riittävästi juttuja kasaan, koska lehti jos se on vain Hannu Mäkelän ja allekirjoittaneen jutuista koostunut niin se on kovin yksipuolinen.

Käytiin myös keskustelua sukukirjan mahdollisuudesta seuraavaan sukujuhlaa 2018 ja johtokunnan evästyksellä asiasta tehtiie ehdollinen päätös niin, että pyritään kirja toteuttamaan mikäli saadaan päivitettyä sukulaisrekisteri ajan tasalla.

Tässä vaiheessa kirja alkaisi Hermannista ja hänen vaimoistaan Mathildasta ja Fannista alaspäin, mutta heistä eteenpäinmeno olisi kirjassa vain suuntaa antavasti esillä.

Tämä kirjaprojekti tarkoittaa sitä, että jokainen sukukunta olisi nyt ”temppelin harjalla” varmistelemassa ja täydentäen perhekuntien sukutietoja uusien ja vanhentuneiden tiotojen osalta.

Valtuuskunta kävi keskustelua myös olemassa olevan jäsenistön aktiviteetista sukuyhdistystä kohtaan ja siitä miten pystyttäisiin saamaan uusia sukulaisia osallistumaan oman sukukunnan yhdistystoimintaa ja sitä kautta nauttimaan entistä enemmässä määrin omaan sukukuntaan kuulumisesta.

Tämä omaansukuyhdistykseen kuuluminen ei ole tehty mitenkään kustannuskysymykseksikään sillä jäsenmaksut ovat seuraavat se aviopuolisoista joka on suoraan alevassa polvessa sukukunnan jäsen maksaa jäsenmaksua 10,00 € / vuosi ja puoliso 5,00 € / vuosi ja alle 18 vuotiaat kotona asuvat lapset ovat maksuvelvollisuudesta vapaita.

Toivotankin jälleen kerran sukukuntaan kuuluvat tervetulleiksi oman sukuyhdistyksen jäseniksi ja siten antamaan oman panoksensa sukulaisuudelle ja sukututkimukselle, sillä vaikka se ei ehkä vielä tänään niin aktiivisesti kosketakaan niin vielä jokaisella tulee aika jolloin sukuasiat alkavat kiinnostamaan ja silloin voisi olla paljon aineistoa jo valmiina.

Tähän edelliseen liittyen voin todeta, että omalta kohdaltani olen Geni sukututkimusohjelmaan syöttänyt pian 15.000 tavalla tai toisella sukuun liittyvän hen kilön nimeä.

Näillä sanoilla haluan toivottaa Teille kaikille juttua lukeneille hyvää kesän odotusta.

Terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

_________________________________________________

 

 

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 2 – 2015

Pyhtäällä 05.04.2015

On ensimmäinen pääsiäispäivä tulleen – menneen – tulleen ja sitten vielä menneen talven jälkeen.

Mitä tulee mieleen näin pääsiäispäivänä ollessa 4 vapaapäivää työn merkeissä, sillä tilitoimistolla on se kaikkein hektisin vaihe tilinpäätösten ja veroilmoitusten kanssa ja koska minulla sattuu vielä tähän samaan saumaan toisen työni suntion tuurausta niin siinähän se pääsiäinen menee rattoisasti ”vapaapäivien” merkeissä.

Tässä pitää alkaan miettimään vakavammin myös sukuyhdistyksen asiakokonaisuutta sillä tuleehan pian tuo valtuuskunnan kokouskin ajankohtaiseksi asioineen.

Niistä asioista ehkäpä päälimmäisenä on tuo HERMANNI-lehden toteutuminen mittumaarin lukemistoksi.

Sukujuhlasta pitäisi saada kuvia ja juttuja ajankohtaiseksi aineistoksi tulevaan lehteen ja varmaankin sitä muutakin aineistoa olisi hyvä saada.

Olen saanut jo hieman juttua jäseniltä, mutta vielä tarvitaan lisää, että  kannattaa alkaa suunnittelemaan tulevaa lehteä vakavammin.

Nyt sitten vain kirjoittelemaan jokainen niin saadaan näyttävä lehti hetken tauon jälkeen aikaiseksi.

Toisena asiana pohdinnan alaiseksi tulee johtokunnan jäsenten valinta nyt kuluvaa nelivuotiskautta varten.

Olen tässä jälleen kuluttanut aikaani sukututkimuksen parissa Genissä ja saanut sinne etsittyä ja syötettyä omalta osaltani yli 13.000 tavalla tai toisella sukuun kuuluvaa henkilöä.

Suku on laajentunut moneen suuntaan maantieteelisesti ja ”naimakauppojen” myötä ja ns. suoralla sinisellä verilinjalla meistä hyvin moni pääsee tuonne 1300-luvun puolelle jatkuviin sukuihin.

On tuossa sukututkimuksen parissa vietetty aika avartanut omaa katsantokantaani sukuun ja sukulaisuuteen niin lähisukulaisten kuin myös kauempana oleviin sukulaisiinkin.

On sieltä paljon löytynyt yllätyksiäkin ja sotilasperinne tuntuu olevan vallalla suvussa aika hyvin vallalla.

Se olemassa oleva pieni epäily siitä, että Kiikan Ojansivut olisivat sukua on osoittautunut todelliseksi ja on ollut mielenkiintoista seurata osan heistä siirtyessä Kirvuun ja Jääskeen.

1800-luvun loppupuolella ja sitten taasen paluu sotien aikana osin vanhoille kotikonnuille samalla tuoden karjalaista verta sukuun tuomisinaan elävöittämään senkin puolen sukujen perimää tänne vanhoille asuinsijoille.

Olkaa yhteydessä näissä sukuasioissa niin päästään edelleen työstämään sukutietouden laajenemista uusiin eri sukupolviin ja uusiin maisemiin.

Vapun odottelun merkeissä hyvää kevättä kaikille sivuillamme seikkaileville.

Terveisin
Ojansivun sukuyhdistys ry
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
puheenjohtaja

_________________________________________________

 

 

 

 

Raino Ojansivu
Jäsenkirje 1 – 2015

Pyhtäällä 31.01.2015

On päästy uuden vuoden puolelle ja nyt viimeistään on aika muistaa sukuyhdistyksen sivuilla vierailevia, sillä vuodenvaihteen kiireiden lomassa en liiemmalti ole uhrautunut sivujen päivitykseen, mutta  koitetaan nyt sitten paikata tilanne.

Päälimmäisenä ajatuksissa on HERMANNI-lehti joka jo vihdoin pitäisi saada jälleen toteutettua, jotta sukujuhlankin tapahtumat saataisiin sellaisten sukulaisten tietouteen joilla ei mahdollisuus paikalla ollut olla osallistumassa yhteiseen juhlaan.

Muutama vapaaehtoinen asiaan vihkiytynyt lehdentekijä voisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi rakentamaan lehteä.

Kirjoittajia myös tarvitaan ja tämä onkin haaste kuka ensimmäisen kirjoituksen tulevaan lehteen minulle toimittaa raino.ojansivu@kymp.net tulee saamaan siitä palkinnon.

Aikataulu aineistolle olisi varmaankin tuo toukokuun puoliväli niin sitten olisi mahdollisuus lehti toteuttaa ”mittumaarin” alla jäsenistön luettavaksi.

Tässä tällä erää ajatukset pääsiäistä odotellessa.

Ojansivun sukuyhdistys ry.
Valtuuskunta

Raino Ojansivu
sukuyhdistyksen puheenjohtaja

====================================================